Mikä Mikä Maa Jos

 Olipa kerran Mikä Mikä Maa Jos. Siellä eli kaikenlaista ja -karvaista kulkijaa, jotka pääpiirteittäin pitivät elämisestään Mikä Mikä Maa Jos:ssa. Eräs oli kuitenkin jotenkin uupunut ja puutunut ja miltei maatunutkin, ja todellakin ajatuksissaan elätteli lähtöä pois Mikä Mikä Maa Jos:sta.

Siitä eteenpäin ei tiedetäkkään sitten, kuinka kävi, koska Mikä Mikä Maa Jos oli erikoinen paikka. Niin erikoinen, että jos joku siihen kyllästyi, yleensä se tarkoitti sitä, että Mikä Mikä Maa Jos yksinkertaisesti lakkasi olemasta tuolle kyseiselle olemukselle. Tai henkilölle. Josta vielä lisää.

Eli eräs shiftasikin toiseen todellisuuteen, ja Mikä Mikä Maa Jos jäi elämään omaansa. Eriskummallisen kätevä järjestely. Kaiken kaikkiaan, kuten eräs historiaa opettava henkilö saattaisi sanoa lauseensa loppuun. Taas henkilö, silti.

Kappaleet käy todella lyhyiksi. Siinä on jotenkin jotakin sitäkin ja tätäkin. Kappaleet käy kuitenkin lyhyiksi. Millä sanoilla sitten täyttääkään tätä kyseistä; Hitaita sanoja pulppuamassa hitaassa uomassaan tai sitten teräviä valosanoja lävistämässä pilviverhoa ja muuttumassa matkallaan utuisiksi ja pehmeiksi? Synkkiä sanoja kiehumassa omassa liemessään ja sieltä äkäisesti kuplien poksahdellessa lennähtelemässä päättömästi ympärilleen? Entä onko sanomattomia sanoja? Tai sitten sanattomia sanoja? Sana, joka ei olekaan sana. “Kielen pienin itsenäinen (yhdeksi kirjainjaksoksi kirjoitettava) merkityssisältöinen rakenneosa” Kertoi internet. Eli sanaton sana olisi jotain, mikä rikkoisi tuon merkityksen. Merkityssisältöinen rakenneosa. Tulleroosa ei ole kaiketi sana. Sillä ei ole merkitystä. Mutta entä jos sille luodaan merkitys. Entä jos se merkitsee vaikka jotain Henkilöä. Silloin se onkin sana. Eli sana, joka ei ole sana, on jotain abstraktia olemassaolematonta todellisuutta, johon eivät vain kykene pätemään todellisuuden, tai ainakaan sanallisen todellisuuden lait. Ilmaantuessaan sana ei ole sana. Se vain on. Mutta heti sen ilmaantumisen jälkeen sanalle alkaa kehittyä luonne ja merkitys. Sanan syntymä ja elämä ja kehityskaari. Kuin Henkilö kerrassaan. Sanat ovat pieniä Henkilöitä.

No nyt, nyt vihdoin ja viimein. Henkilö. Miksi? Mitä? Missä ja Milloin? Paljon kysyttävää, mutta vastailut silti saattavat tulla eri kysymyksiin.

Henkilö. Eli Henki, joka on vaikkapa astiassa. Tai jossain sellaisessa paikassa kuitenkin, missä eritoten henkiä hengailee. Vähän niinkuin kahvi vs kahvila. Henki vs henkilö. Tai parempi vielä kuin kahvila: Kana vs kanala. riisutaan turtunut konteksti ensin henkilöstä pois ja mietitään sanan alkuperää, niin saadaan paljon syvempi ajatus henkilöön. Henkilö, paikka missä on henkiä. Äkkiä huomataan myös, että henkilöstä katoaa sen yhdeksi erotteleva vaikutus. Henkiä voi olla useita henkilössä. 

Sitä vain voisi miettiä, miten tämä henkilö käytännössä toimii tilanratkaisujen suhteen. Kas jos vaikkapa sinne kanalaan laitetaan todella paljon kaikkea muuta, niin kanoillehan jää vähemmän tilaa. Voisiko vaikkapa ruoka olla tällaisessa tilanteessa vähän vastaavan tapaisen efektin tekevä. Ruoka vie tilan hengiltä olla. Ehkä kanala oli huono vertaus. Kanat on kuitenkin eräällä tavalla vankina kanalassa. Tosin samalla ovat kyllä turvassakin. Ainakin enemmän turvassa, kuin olisivat luonnossa hengaillessaan kaikkien kettujen, haukkojen ja vastaavien luonnonilmiöiden armoilla. Ehkä silti jonkinlaisen yhtäläisyyden avulla tuosta henki-henkilöstä voi saada jollain tavalla kiinni.

Sintolaisissa ajatuksissa elää käsite Kami. Se on jotain yliluonnollista, jumalallista - tai millä termistöllä nyt haluaisi tuon hakea - joka löytyy kaikesta olevasta. Kivistä, ihmisistä, eläimistä jne. En ole tarpeeksi perillä aiheesta, että voisin sanoa, voiko esimerkiksi henki-henkilön jotenkin yhdistää kamiin. Tai voiko sielua yhdistää siihen, jollain tavalla kaiketi. 

Kaikki oikeastaan kiteytyy jollain tavalla yhteen. Vaikka haluaisi olla vahvasti pelkästään tiedeuskovainen, on hulluutta tuolloin kieltää jokin asia, jota ei ole sillä hetkellä todistettu. Sama hulluus lepää uskovaisen käsissä, joka uskoo sokeasti oman uskonkuntansa sanoman. Toisaalta, tuo noiden uskomattomien ja uskovaisten hulluus on se, jolla tämä maailma kuitenkin lopulta pyörii. Ja kun diversiteettiä on tarpeeksi, ekolokeroista löytyy tilaa kaikenmoisille entiteeteille, olivat ne sitten kiviä tai kaupunkeja, henkiä tai henkilöitä - mitä vain tuolta saralta nyt sattuu esimerkkejä löytämään.

Jokainen sana silti yritti karkuun alun otsikointia ja sille rakennettua todellisuutta. Mikä Mikä Maa Jos, joka kesti vain hetken. Ajattomassa multiversumissa -- vaiko liekö sittenkin universumi, jossa kaikki on kuitenkin yhtä. Yhtä. Aika hiton iso käsite lopulta kaikkien sanojen, henkien ja kamien seassa. Ne kaikki pienet käsitteet olisivat lopulta kuitenkin vain pala kokonaisuutta, kuin solu lihaksessa ja lihas siinä kokonaisuudessa, jossa se solu elämäntyötään duunaa -- jokin asia on olemassaan vain hetken. Mikä Mikä Maa Jos:n paradoksi. Käsitteellinen aika kohtaa käsitteettömän. Sana kohtaa sanattoman. Henki kohtaa Hengettömän. 

Ehkä Mikä Mikä Maa Jos on olemassa itsekin kaiken aikaa ja ajattomasti. Sen todellisuus on vain avautuvaa ja sulkeutuvaa tarkkailijalle ja kokijalle, ei niinkään sille itselleen. Mikä sitten edes on Mikä Mikä Maa Jos?  Varmaan se on jokaisen itsensä päätettävissä, on raivostuttavaa antaa vastauksia asioihin, joista ei itsekään tiedä yhtään. Sen tietää jokainen lapsien kanssa tekemisissä ollut. Kysyvälle kiukutellaan, koska ei voida myöntää, että ei ole hajuakaan kysyttävän asian olemisesta.

Mutta niihin yleismaailmallisen stereotypian luomisen kokemuksiin tällä kertaa voisi lopettaa naputtelun. 

Elät sitten henkilönä, Mikä Mikä Maa Jos:ssa tai minkälaista ikinä onkaan kokemasi todellisuuden olemus, toivon olemuksellesi rauhaa olemisessaan.